tästä tulee aika pitkä postaus, luvassa kuvia ja oma tarina keikasta.
huom. mun kirjotus tökkii pahasti, pahoittelut siitä mutta oon edelleen tosi väsynyt.
anteeksi kamalasti siitä että tää postaus kuulostaa kamalalta :D
herättiin neljältä, saavuttiin areenalle kuudelta aamulla kahden kaverin kanssa ja saatiin numerot 8, 9 ja 10. olin yhdeksäs joten oltiin todella tyytyväisiä numeroista. istuttiin alas odottamaan tietäen että 15 tunnin odotus olisi edessä. ilma oli suht mukava, hieman viileä muttei kumminkaan kylmä. oltiin innoissamme emmekä voineet uskoa että päästäisiin eturiviin. numerosysteemi oli kiva sillä me päästiin kävelemään alueen ulkopuolella ja palata omaan paikkaan niiden avulla. ihmisiä alkoi pikkuhiljaa kerääntyä ja levittäytyä alueelle. vaikka monet oli lähempänä ovia kun me, ei me oltu huolissamme siitä numeroiden takia.
suunnilleen yhden aikaan päivällä kaksi järjestysmiestä saapui ovien eteen ja ihmiset alkoi juosta sinne. mun kaveri kysyi että pitäisikö mennä sinne ja sitten me pakattiin tavarat ja mentiin sinne. kuunneltiin kun kaksi ihmistä (jotka perusti jonotussysteemin numeroineen) jutteli järjestysmiehille. mietin että mitähän nyt tapahtuu. järjestysmiehet katsoi toisiaan ja nauroi, "ei ole meidän ongelma". niitä ei oikeastaan kiinnostanut. alkoi sataa kaatamalla ja ihmiset meidän edessä oli tullut puoli tuntia sitten ja me 12. sade yltyi kaatosateeksi eikä meillä ollut sateenvarjoa tai mitään suojaa. tuuli oli jääkylmä ja kaikki voi varmaan arvata millaista on seisoa kaatosateessa märissä vaatteissa kylmässä tuulessa 5 tuntia. aloin mennä vähän epätoivoisuuden partaalle, oikeastaan paljonkin. kun me oltiin hetki siinä seisottu stressi keitti vähän yli ja taisin tirauttaa pari kyyneltä kasvoni suojaten. se fakta että oltiinkin yhtäkkiä takana oli musertava, mutta sen lisäksi satoi kaatamalla ja oli niin kylmä että tärisin. kysyttiin onko mitään mitä voi tehdä, voidaanko jonottaa katoksessa, sisällä, jossain. ei. meidän piti seisoa yhdestä puoli seitsemään kaatosateessa. kysyttiin miksei numerosysteemi toiminut 'teidän ongelma, ei meidän'. yksi tyttö kysäisi 'onko vessat auki tänään, ne on aina ollut kaikissa konserteissa' järjestysmies nauroi ja sanoi että ei tänään. olisin oikeastaan halunnut luovuttaa, mutten todellakaan aikonut tehdä niin. aika kului hitaammin kuin koskaan ja voin sanoa että ne olivat koko elämäni tuskallisimmat ja pisimmät 5 tuntia. haaveilimme saunasta, roskaruoasta, teestä ja lämpimistä vaatteista. emme olleet syöneetkään sitten aamuisen leivän ja banaanin.
noin neljältä ne kaksi järjestysmiestä tulivat (kun sade hellitti, sitä ennen he seisoivat sisällä ja tuijottivat meitä naureskellen lasin takaa) ja kysyivät onko meillä numerot. innostuimme vähän ja vastasimme heti että on. miehet pyysivät meitä tiivistämään ja jouduimme toiseen jonoon eli vielä kauemmas. kysyin kaveriltani että 'mitä ne nyt tekee' ja hän vastasi 'ehkä kerrankin jotain järkevää'. luulimme jo että joutuisimme ihan taakse kunnes meidät pyydettiin omaan noin 20 ihmisen jonoon. innostuimme todella paljon vaikka tärisimme edelleen ja odotettavana oli yhä yli 3 tuntia. kaikki oli hyvin, pääsisimme eteen. se oli upea tunne.
tuntui kuin olisimme VIP - jonossa ja se sai minut tuntemaan tyytyväisyyttä mutta myös harmia toisten takia. kun pääsimme sisään 18.30 sovimme, ettemme juoksisi tai tönisi. meidät päästettiin hieman aikaisemmin sisälle. kävelin nopeasti ja joku sanoi 'näähän tulee nätisti' ja se oli totta - osittain siksi etten tuntenut enää jalkoja tai käsiäni, hyvä kun pystyin liikkumaan. kun näin jo kaverini uudessa jonossa oven edessä tytöt takanamme alkoivat juosta (en edelleenkään tajua sen ideaa. kaikki tiesivät järjestyksen ja kaverini oli heidän edessään) joten juoksin hieman itsekin ja heti yksi järjestysmies sanoi ettei saa juosta. jonotimme puoli tuntia oven edessä ja kun pääsimme juoksimme portaat alas. permannolla juoksimme ja hiljensimme ja tytöt takanamme kiilasivat meidät kun hiljensimme järjestysmiesten huuteluiden takia. he pääsivät keskelle ja me emme, mutta olimme silti eturivissä. tunti odotusta. käsissäni oli kirja jonka olin tehnyt Lanalle, siinä oli pari korua syntymäpäivälahjaksi, KISS ME HARD BEFORE YOU GO? - kyltti ja juliste sekä permanenttitussi unohtamatta kameraa.
kahdeksalta lämppäri Kari Tapiiri saapui lavalle. se oli ihan kivaa vaihtelua ja Lana oli valinnut hänet. ikävä kyllä monet ympärilläni valittivat ja buuasivat mikä oli mielestäni turhaa. yhdeksältä Lana saapui lavalle ja kaikki alkoivat kiljua hulluna Cola - biisin saattelemana. melkein heti Lana sanoi 'Turn that down and turn me up' tai jotain sen suuntaista, ilmeisesti olimme äänekkäitä! kun Lana ensimmäisen kerran tuli alas sain koskettaa hänen (silkin pehmeää, lupaan, silkkistä) kättä ja hieman karheaa, valkoista mekkoa. Lana oli enemmän taka-alalla kuin joissain keikoissa, hänen turvamiehensä tiesi milloin hän aikoo tulla alas ja kiiruhti estelemään Lanaa. sitten kun Lana taas tuli hän oli toisessa päässä. kaivoin kirjan esiin ja kurotin kättäni. 'Sen on pakko ottaa toi' vieressä oleva tyttö sanoi minulle. hymyilin hermostuneesti kun Lana lähestyi. ihmiset alkoivat puskea järjettömän kovaa aitaa vasten ja kurkoittaa käsiään joka puolelta. Lana huomasi kirjan, väisteli vähän käsiä jotta pääsisi luokseni, katsoi minuun suloisesti hymyillen ja sanoi 'thank you'. kaikki katosi. sydämeni löi niin nopeasti sillä hetkellä. Lana sai kirjani. päätyisikö se hänen laatikkoonsa sängyn alle missä hän pitää faneilta saamiaan tavaroita? olin niin järjettömän onnellinen. kaverini koski olkapäätäni rohkaisevasti kun pillahdin itkuun. Lana jatkoi matkaa kun hetken toivuin siitä shokista.
koko keikka oli mahtava, Lana oli häikäisevän upea. sain monta kertaa katse-kontaktin Lanaan ja hän hymyili suloisesti. National Anthemin aikana Lana kiersi toisella puolella eturiviä ottamassa kuvia ja jakamassa nimmareita mutta meidän puolelle saavuttuaan Lana sanoi vain 'Hi, thanks for coming' ja lähti pois. taisi yhden nimmarin kirjoittaa. ei sillä oikeastaan ollut väliä koska Lana sai vihkoni ja koskin hänen kättään, kaikki oli täydellistä. Lana piti myös todella kauan kiinni kaverini kädestä joka oli upeaa hänelle. lähdimme sitten ostamaan fanituotteita onnellisena kaikesta. päädyin ostamaan myös julisteen jossa on Lanan nimikirjoitus. niitä oli 200 kappaletta ja minulle osui numero 18. en ollut varma olisiko niitä tällä keikalla mutta kun niitä oli vielä jäljellä, tartuin heti tilaisuuteen.
myöhemmin uutisista luin sen, että kuulemma huuto ja mukana laulaminen olisi tullut nauhalta. kuulemma lausuimme liian hyvin ja liian kovaäänisesti. itse en hetkeäkään usko niin olevan. myös Lanan on väitetty esiintyneen nauhalta mutta se väitekin on varmasti perätön. jutut lehdissä ovat usein tuulesta temmattuja. lehtijuttujen kirjottajienkin on ilmeisesti vaikea ymmärtää ero RAYN ja REYN välillä.
juuri nyt nautin lämpimistä vaatteista, ruoasta, teestä ja nukkumisesta. toivottavasti kaikilla oli hauskaa ja kuten Lana sanoi 'hope to see you again soon'. toivottavasti pidätte
kuvista jotka otin, ihan hyviä siihen nähden että käsi tärisi :)
pari videotakin on olemassa, saan ne varmaan pian ladatuksi!
olen pahoillani jos unohdin jotain tai on virheitä, olen aika väsynyt edelleen :)
näkymä aamulla
